Dingojen matka pudotuspeleissä käyntiin

16.2.2018

Kevään mielenkiintoisimmat pelit on edessä, kun pudotuspelit käynnistyvät huomenna kotiottelulla.

Vuoden tauon jälkeen Dingot nousivat tälle kaudelle takaisin II-divisioonaan. Tuttavallisemmin sarja kulkee nimellä Rautaliiga. Runkosarjaan lähdettäessä tavoite oli paikka pudotuspeleissä ja siinä tavoitteessa onnistuttiin, kun Dingojen lopullinen sijoitus oli runkosarjassa kuudes. Nokkelimmat tietävätkin, kun sijoitut runkosarjassa kuudenneksi – vastaan saat runkosarjan kolmosen. Tässä tapauksessa se kolmonen on viime kauden mestari, Ylöjärven Uplakers.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Jokaisella kerralla ylöjärveläiset ovat poistuneet kaukalosta voittajana. Joten paineita voi ladata siihen suuntaan. Paras kahdesta –systeemi tarjoaa kuitenkin asetelmaan mielenkiintoisen lisämausteen.

Tässä kohtaa on hyvä kääntää katseita pelaajiston suuntaan. Dingojen kapteeni Sami Hannula muistuttaa, että pudotuspeleissä kaikki on mahdollista.

  • Hyvillä ja rennoilla mielin. Alkuvuosi puristeltiin mailaa, mutta nyt voidaan vaan nauttia pelaamisesta. Uudet pelit ja kukaan ei enää muista miten ollaan aikaisemmin pelattu. Haastajana lähetään, mutta näkisin että mahdollisuuksia on mihin vaan. Sankaritarinoita odotellessa, kapteeni päättää.

Kesken kauden Heinolasta Dingolaumaan paluun tehnyt puolustaja Joona Hiltunen ei turhia puhele ennen puolivälieriä.

  • Hyvin mielin. Torilla tavataan.

Pudotuspelit pelataan paras kahdesta –järjestelmällä. Runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue saa valita kotipelipäivänsä ensin. Kahden ottelun pistemäärä ratkaisee jatkoon menijän. Ensimmäinen osaottelu voi siis päättyä tasapeliin. Mikäli molemmat joukkueet ovat kahden ottelun jälkeen tasapisteissä, pelataan 20 minuutin jatkoaika. Finaalit pelataan paras kolmesta –järjestelmällä. Pronssiottelu paras yhdestä.

Dingot aloittavat urakkansa kotona. Pajulahdessa kiekko tippuu jäähän klo 19.30.